Päivittäkäähän linkkinne mikäli olette Nitan blogin linkittäneet.
Pentuja ja treeniä
Nyt on sitten käyty penskoja moikkaamassa ja odottamisen tuskat hellittivät vähäsen! : -D Kasvattaja ei ole vielä päättänyt mikä koira mulle tulee mutta luultavasti senkin saa tietää parin viikon päästä kun lähden uudestaan käymään siellä. Reippaita ja kauniita pentuja, todella tasainen pentue, ei ihmekään että on vaikea päättää mikä menee mihinkin.
Tässä muutamia kuvia pennuista. Videon ja loput kuvat löytyy galleriasta: http://belgialainen.kuvat.fi
-
Treeneistä:
Nitalla alkoi juoksut joten ei voitu mennä Ojangon kentälle treenaamaan vaan pidettiin pikkureenit siinä parkkiksella. Bongattiin Sanna ja Oni-tervu sekä Sannan kaveri aussiensa kanssa. En kyllä tajunnut kys. kaverin nimeä mutta eiköhän se selviä : D Sain Sannalta hyvän vinkin keppienhakuun joten niitä päästään sitten treenaamaan kunhan juoksut vaan loppuvat. Kyllä nytkin olis ollut niin intoa agitreeneihin mutta… juoksut perhana!
Tokoreenit meni kyllä ihan mahtavasti. Ekan kerran moneen kuukauteen saatiin kunnon häiriötreeni. Nyt oli kaksi ihan tuntematonta koiraa mukana treeneissä sekä kauempana kentällä oli menossa joku ohjattu ryhmä. Nitan ainut karkaaminen oli siinä kun aussie Millalle heitettiin pallopalkka ja Nita päätti että se oli hänelle. Koira toi pallon kuitenkin nätisti mun luo eikä lähtenyt kiitämään sen kanssa vaikka ehdin jo karjasta että takasin (josta yleensä seuraa paineistuminen -> ei varmana tule takasin).
Paikallamakuu meni hyvin, ei noussut eikä haistellut vaan pysyi tärppinä kokoajan. Piilopaikkamakuuta ei olla kauheesti otettu joten tyydyin kiertämään piilon ja siitä suoraan palkkaamaan koira. Seuraamisen poikittamiseen saatiin apua Sannalta, nykysin ruvetaan siis takapalkalla poistamaan edistämistä ja sitä myötä toivottavasti myös poikittamista. Tosi hyvin toimii, Nita rupesi heti itse korjaamaan paikkaa ja asentoa.
Jäi hyvä fiilis treeneistä ja odotus kesään ja lomaan nousi taas suuremmaksi.. onneks siihen ei ole enää pitkä aika.
Myös tutusta lk collie pentu Fiiliksestä (Koiruuksien Kerttu Herranterttu) muutama kuva täällä.
Saa onnitella
Noniin. Huh. Nyt se on sitten varmaa! Pentu kotiutuu toukokuun alussa. Ja täällä on yksi joka meinaa haljeta onnesta : ) En missään vaiheessa osannut kuvitella että olisi mahdollista saada pentu tuosta yhdistelmästä, kun kiinnostuneita oli niin paljon ennen kuin kyselin pennuista ensimmäisen kerran. Nyt kun pennut sitten syntyivät, olin jo valinnut toisen yhdistelmän joka sekin oli erittäin hyvä mutta valitettavasti luovutus olisi osunut juuri koulujen alulle ja siihen pentueeseen ei voinut syntyä soopeleita (joka on loppujen lopuksi hyvin hyvin pieni juttu, mutta auttoi valinnassa näiden pentueiden välillä. Eniten nahkoissa miellyttää siis soopeliväritys). Vaikka syntyneen pentueen kaikki pennut olivat alustavasti varattuja, päätin silti kokeilla onneani ja tällä kertaa se ei minua pettänyt. Taas pääsemme siihen tuttuun sanontaan; aina kannattaa yrittää. Nyt todellakin kannatti.
Nyt kun tilanne on varma, uskallan näin “julkisesti” kertoa että se on se lk collie (ok, tämän olen kertonutkin jo) ja pentu tulossa Tuulalta (Timonan) yhdistelmästä Clingstone’s No Or Yes ja Timonan Paradise Paige. Tulevan pennun isään ja puolisiskoon pääsin tutustumaan ensimmäisen kerran muutama päivä sitten Tampereen KV näyttelyssä ja nyt sanon että en kyllä olisi yhdistelmää voinut paremmin valita. Lilli, eli puolisisko on Pirkkis-emän edellisestä pentueesta ja neiti oli valloittaan reipas ja sosiaalinen kaveri ja kaiken lisäksi kuvankaunis koira. Hjallis-iskässä oli sellaista potkua mitä toivonkin, vilkkautta, reippautta, sosiaalisuutta. Miekkosen omistaja kertoi että Hjallis on uros, joka ei paljosta hätkähdä ja on myöskin todella potentiaalinen monissa harrastuksissa. Omistaja Katja itse harrastaa Hjalliksen kanssa tokoa, mutta he eivät ole vielä kisakentille asti päässeet. Katjan ystävä on ottanut pojan agilitykaverikseen joten eiköhän heitä tulevaisuudessa näy myös agikilpailuissa : )
Kannattaa tulla vähän yli viikon päästä tsekkaamaan blogi uudestaan, olen nimittäin menossa pääsiäislomalla katsomaan pentuja ja varmasti tulee jotain kuviakin otettua. Silloin varmaan myös päätetään mikä pentu mulle tulee, ei tietoa vielä siitä.
Kaunista säätä ja kavereita
Nyt taas pienenmoista tilannepäivittelyä, vaikka mitään kauhean erityistä ei ole tapahtunut. Nättiä säätä on ollut suhteellisen paljon, mun onnekseni kevät alkaa jo tehdä tuloaan! Hirveästi lenkkeilyintoa olen saanut paistavan auringon, lumien sulamisen ja kevään tuoksun myötä.
Ojangon kentän kävin katsastamassa joskus viikko sitten. Sinne ei ole kyllä vielä mitään asiaa treenaamaan, parkkiksilla ja kentillä on polveen asti lunta ja tien kohdalla on pieni kinttupolku : D Kohta onkin tulossa talkoot lumen raivaus mielessä ja sinne totta kai ollaan menossa auttamaan. Varmasti lumet sulavat sitten vähän nopeempaa pois tieltä kun suurin osa lastataan pois.
Eilinen lenkki pyhitettiin taas treenaamiselle, ja tulipa ainakin huomattua että ei meillä oo oikeen mikään enää kunnolla hallinnassa. En nyt kuitenkaan jaksa vielä kauheesti ottaa paineita. Jos kaikki menee edelleen yhtä huonosti ryhmätreenien alkaessa (joo, me päästiin ryhmään, jee!) niin sitten joutuu kyllä ruveta oikeen asenteella korjaamaan juttuja. Tällä hetkellä tuntuu siltä että noi meiän yksikseen treenailut on jotenkin huolimattomia, hutaisuja.. kokeiluja : D
Lenkin loppupuolella me saatiinkin ihan uusi tuttavuus Fenkku (Sensen Mann Fenic), Nitaa vähän nuorempi saksanpaimenkoira uros. Koirat tulivat hyvin juttuun ja viimeisetkin energiat saatiin purattua riehumalla. Mulla oli kerrankin kamera mukana, joten sain Nitasta viimeinkin vähän leikkikuvia.
Oli kyllä kivaa kun Nita sai pitkästä aikaa kaverin jonka kanssa juosta ja painia. Muutettuamme tänne Hakunilaan tuntuu siltä, että meidän sosiaalinen elämä olisi vähän kutistunut.. Mutta nyt on taas yksi uusi tuttavuus ja meidän iloksemme Fenkku asuu omistajansa kanssa ihan naapurissa! Jostain syystä ei siltikään ole kovin usein satuttu samaan aikaan lenkille.
Tänään oli vielä ihanampi päivä kuin eilen ja päätin reippailla vähän päälle kymmenen kilsan lenkin Nipsun kanssa. Koko lenkki meni hyvin sutjakkaasti, tyttö juoksi vapaana ja puuhaili juttujaan samalla kun minä nautin lämmöstä ja valosta ja tuoksusta ja koiran ilosta suu hymyssä. Nuo pidemmät lenkit ovat ankeen talven aikana jäänyt vähemmälle, mutta nämä aurinkoiset päivät aina kyllä potkii ulos pakostikin. Vaikka tänään Suomen talvi oli taas edukseen hienoine hankineen KERRANKIN auringonpaisteessa.. silti toivoisin että tulisi jo lämpimämpää ja vihreää.
Tulipa siinä kävellessä sitten sellanen mieleen, että mitä jos ensi talvena ei enää olekaan yhtä koreita lumikinoksia kuin nyt? Viime vuodet mentiin erittäin niukalla lumikuorrutteella, entä jos tämä on vain hetken ilo? Tuota lunta kyllä ON ja paljon… käveltiin yhden pellon ohi, missä oli muodostunut vähän yli metrin korkuinen tasanne pelkästä lumesta. Heinäpaaleistakin näkyy enää laki, joten jalkojen alla tuntuu olevan joissain kohti jopa 1,5 metriä tiivistä lunta.. ellei enemmänkin. Nyt puhutaan siis etelän rannikkoseudusta, ei tää oo täälläpäin ihan normaalia.. :–D Ainakaan mä en muista millon olis viimeks ollut näin paljon lunta.
Videopäivitystä tokosta tulossa ehkä jossain vaiheessa..
http://belgialainen.kuvat.fi/kuvat/Nita%20ja%20Fenkku/7.jpg/full
Harjoitusta hallintaan vs. tottistreenit
Pitäsköhän sitä vähän kuitenkin rauhottua ton tottiksen kanssa? Jos nyt yritettäis ensiksi saada se perushallinta kuntoon? Ehkä multa vähän turhaa marmatusta toi, että koira karkailee taas kun ollaan saatu ekaa kertaa häiriöö pitkästä aikaa. Miksi mä edes kuvittelin, että nuo hallintaongelmat olisi kitketty pois muutaman kuukauden häirittömällä treenillä?
Tänään kun vähän tutkiskelin ja mietiskelin, tuli mieleen myös sellainen asia, että Nita saattaa ottaa kehut jonkinlaisena vapautuksena treenatessa. Joka kerta, kun sitä liikken jälkeen kehuu, tuntuu että sen keskittyminen herpaantuu hieman. Joskus kehun jälkeen tyttö ei enää tule sivulle, vaan lähtee karkuun “sivu”-käskyn kuullessaan. Mutta jos olen edes yhtään oikeilla jäljillä, niin miten pitäisi edes menetellä, kun tuntuu jotenkin luonnolliselta vapauttaa koira aina välillä treenatessa.. kehun jälkeen. Voisikohan tämäkin olla yksi syy karkaamiseen? En tiedä.
Nyt yritetään ottaa vähän kevyempiä treenejä, ilman lelupalkkaa (paitsi sitten koko treenin päätteeksi) kun joka liikkeen väliin tungettu vetoleikki saa koiran ylikierroksille, eikä se malta rauhoittua ja kaikkialla muualla olis taas kivempaa… Ainakin tänään ja eilen pärjättiin ihan hyvällä menestyksellä, kun koitin pitää itseni ja koiran mahdollisimman hillittyinä : D Saa nähdä miten tämäkin tuottaa tulosta. Myöhemmin tulossa pikku videopätkä Nitan seuraamisesta.
Karkuri
Helpotuksen huokaus ja pienen pieni toivonkipinä tunnettu. Ja mikä on tunne nyt, kun kaikki samat ongelmat tulevat takaisin kuin saavista kaatamalla? Lievästi sanottuna väsynyt fiilis. Koko syys-talviaika me treenattiin kahdestaan ilman häiriötä. Tuntui siltä, että kaikki alkoi rullaamaan ja koira viimeinkin pysyisi hallinnassa treenitilanteissa. Nyt kun meillä on ensimmäistä kertaa treeniseuraa, huomaan, ettei me olla edistytty mihinkään. Edelleen karkaamista kesken seuraamisen, jopa vaikka mulla olisi ruokapalkka kädessä..
Olisi niiin TAJUTTOMAN helppoa, jos koira pysähtyisi käskettäessä, sillon kun se päättää lähteä pinkomaan. Kun se yrittää mennä leikkimään toisen koiran kanssa, olisi kiva saada jotain aikaiseksi pienellä murahduksella. Mutta silloin kun Nita näissä tilanteissa lähtee, koira oikeasti kuuroutuu. Vaikka en edes korottaisi ääntäni tai käyttäytyisi vihaisesti. Kiertää vaan mun ympärillä täyttä vauhtia, haistelee ja lähtee mahdollisesti kaikkien lähestyvien lenkkeilijöiden luokse haukkumaan tai haistelemaan. Ja jos sattuukin vähän kuuntelemaan, se juoksee naama virneessä metrin päästä minua aina kun kutsun sitä, ja kiinniottamisen yrittäminen on pelkkää ajan haaskausta.
Ja Linda on ihan tajuttoman väsynyt tähän koko touhuun. Ehkä tää kuitenkin tästä vielä jossain vaiheessa.
Nitan suosikkiruokiin kuuluu ruisleipä
Pienesti kuulumisia nyt ennen kuin väännän laiskuusvaihteen pois päältä. Tänään iltapäivällä Henna ja siskoSera tulee kylään joksikin aikaa ja koitetaan olla laiskottelematta. Jos vaikka saisi treenattua vähän paremmin seurassa : )
Hyvin on meillä mennyt, pieniä ongelmia hallinnassa, mutta suurimmaksi osaksi ongelmilta ollaan vältytty. Arkiluoksetulo ei toimi ilman ruokapalkkaa ja valitettavasti olen muutaman kerran erehtynyt jättämään ne palkat himaan ja vielä päästämään koiran irti.. No, ei siinä oikeen muuta ole käynyt, tyttö vaan bongailee aina välillä toisia koiria ja tykkäis kovasti mennä niiden luo haistelemaan (/tai haukkumaan). Yhden kerran meni ihan koiran luo ja meinasi saada selkäänsä hakiessaan vähän liikaa huomiota kys. koiran omistajalta… heh. Muilla kerroilla kutsuminen on toiminut muutamien sekuntien viiveellä.
Ennen meillä oli ongelmia hallinnassa jopa ruokapalkan kanssa, joten olen tosi helpottunut tästä muutoksesta. Oma käytös on varmasti auttanut, en enää korota edes ääntäni (vihaisesti, tietysti äänen voimakkuus vaihtelee koiran sijainnista riippuen : D) ja yritän olla mahdollisimman rauhallinen ja normaali tilanteessa kuin tilanteessa. Vieläkin huomaan joissain tilanteessa sitä, ettei koira ihan sataprossasesti luota muhun, mutta kyllä se tästä..
Tätämukaa, kun arkitottis on parantunut, on myös TOKOssa tapahtunut paljon muutoksia parempaan. Nita on mukana hyvällä vireellä, tykkää selvästi treenaamisesta ja mikä parasta – se palkkautuu upeasti lelusta. Ehkä toivoisin sille vielä vähän suurempaa saalisviettiä, mutta eiköhän näillä pärjätä ihan hyvin. On kuitenkin ihan loistavaa, ettei enää tarvitse käyttää namikonepalkkausta treenatessa.
Olen puhunut myös siitä, että Nitan voi jättää kotiin ilman huolta tavaroiden hajoamisesta tai jostain muusta sellasesta. Oli kuitenkin ihan kiva läävä vastassa, kun tulin tänään koulusta kotiin.. Eniten mietitytti se, että Nita oli ihan onnesta soikeena vetänyt kahta erilaista ruisleipää ja repinyt valkosipulin palasiksi (jostain syystä ei kuitenkaan kelvannut syötäväksi, heh). Ehkä lakkaan iloitsemasta näistä käytöksen ja tekemisien parannuksista, kun ei puun koputtaminenkaan enää auta! : D
Ja kohta niitten pentujen pitäis syntyä… kaikki peukut pystyyn, että syntyis vähän useampi narttu.
Luultavasti saan laitettua myös uutta videokuvaa meidän treenailusta nyt, kun Henna ja Sera tulevat tänne. Seurailkaapa tätä sivua, mikäli kiinnostaa ; )
Näyttää jo paremmalta *koputtaa puuta*
Viimeisiä viedään vuodelta 2009. Tämä vuosi onkin ollut todella opettavainen monessa suhteessa, turha sitä on edes ruveta luettelemaan kaikkia mokia ja niistä syneitä seurauksia. Hyvin on kyllä sujunut se homma meillä. Silti jostain syystä tuntuu, että ilman näitä kaikkia ongelmia ja virheitä voisin olla paljon suuremmassa pulassa, jos Nitan kaltaisia tai vielä siitä vaikeampia koiria tulisin tulevaisuudessa omistamaan. Nitassa on kyllä ollut ihan hauska määrä haastetta ihmiselle joka tutustui koirien käyttäytymiseen vasta sen ensimmäisen koiran saavuttua saman katon alle.
Eniten naurattaa se, että koirattomana luulin tietäväni asioista kaiken. Tällä hetkellä tuntuu, etten tiedä mistään mitään. Mikään ei toimikaan täsmälleen niin kuin se on paperille kirjoitettu, eikä mikään toiselta saatu tieto korvaa omaa kokemusta asiasta. En tiedä kuinka monta kertaa olen todennut tuolle koiralle “Mitä ihmettä teen sun kanssas?”, varmaan oikeasti satoja kertoja. En todellakaan osannut odottaa yhtä epäonnistumisen sarjaa, kuvittelin pärjääväni ekan koiran kanssa niin kuin olisin syntynyt sitä varten.
Ja silti. Kaikista epätoivoisista ja masentavista tapahtumista ja hetkistä huolimatta tuo koira on se kaikkein merkitsevin asia elämässäni ja voin sanoa olevani täysin onnellinen, vaikka me molemmat pysyttäisiin yhtä luupäinä hautaan asti. Hieno koira se on. Hieno kakara. Hienoin.
Karkaaminen on ainakin loppunut, mutta arkiluoksetulo kusee edelleen. Paremmalla mallilla sekin, ei kyllä sillä että luottaisin sen toimivan jokaisessa tilanteessa. Ei tähän voi enää sanoa muuta kuin että ajan kanssa, sitten kun luottamus meidän välillämme on taas entisellään ja kun tuo tuosta on vähän vielä aikuistunut. En jaksa uskoa siihen, että millään koppakonsteilla tuota saisi enää paremmaksi.
Treenaamisesta on kuitenkin tullut tosi palkitsevaa meille molemmille. Nita palkkautuu tosi upeasti pelkästä leikistä, asia jota en ole osannut siltä odottaa. Kaikista huvittavin juttu meidän seuraamisessa on kuitenkin se, että aina olen valittanut tytön poikittamisesta, tosi pitkään olen yrittänyt saada sitä suoraksi vaikka millä keinoilla ja nyt vasta tajuan, että sehän edistää.. Siitä siis johtuut takapään irtoaminen, paikan korjaamalla poikittaminen on hävinnyt. Toivotaan siis että onnistun saamaan edistämisen pois.
Nyt meillä alkaa taas sen palkan häivyttäminen ja vuoden 2010 tokotavoitteena on TK1
Sitten muihin aiheisiin : D Toisen koiran hankkiminen alkaa jo olla näköpiirissä, pennun tullessa Nita onkin jo mukavasti yli 2v (miten se aika meneekin näin nopeasti?) ja me olemme silloin varmaan jo siinä vaiheessa, että se pennun tulo on mahdollista. Kaikki mietiskely ja pohdiskelu eri rotujen välillä on luultavasti nyt saatu päätökseen ja vahvimmilla on tällä hetkellä lyhytkarvainen collie. Pennun vanhemmat (jotka pidän salassa vielä ainakin puoli vuotta tai siihen asti, kunnes kaikki on varmaa) täyttävät oikeastaan kaikki tämänhetkiset kriteerini seuraavan koiran hankintaan ja tulossa olisi luultavasti avoin, reipas ja terve (näin tiivistettynä) koira jonka kanssa pääsee ihan varmasti harrastamaan.
HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2010
Terkuin Linda ja Nita
Märkää, loskaa ja möllitokoilua
Täällä yksi ihminen joka vihaa talvea, tai ainakin tätä ajankohtaa talvesta. Maa ihan loskan peitossa, kylmä ja pimeää. Lenkitkin jää normaalia lyhyemmiksi, kun kengät kastuu jo kymmenen minuutin jälkeen ja varpaat alkaa jäätyä. Jotain actionia saatiin Nitallekin ennen vuodenvaihdetta, vaikka se 2009 ansaittu virallinen ykköstulos tokosta taitaa jäädä haaveeksi. Ens vuonna on kuitenkin aikaa kisata ja varmasti päästään kokeilemaan avoimen koettakin, jos me päästäisi lopullisesti karkaamisesta. Vielä ei olla päästy.
Tänään oli siis möllitoko HSKHn kentällä, Ojangossa. Tuttu paikka ja pari tuttua koiraakin, liekö se sitten vaikuttanut jotenkin tulokseen vai oliko Nita ihan oikeasti noin kivasti hallinnassa. Olen kuitenkin todella tyytyväinen Nitan suoritukseen. “Yllätyksenä” se karkasi seuraamisessa, mutta ei lähtenyt pitkälle eikä ylittänyt kehärajaa. Kävi moikkaamassa kehäsihteeriä. Liikkeiden välissä myös pientä irtoamista, mutta rajojen yli ei lähtenyt ja pysyi kuulolla, palasi melkein heti lähdettyään. Näitä tilanteita ruvetaan poistamaan sitten maahanmenolla tai istumisella. Olen kuitenkin tosi helpottunut siitä, että mun ei tarvinnut raahata Nitaa pannasta koko aikaa, vaan se oli liikkeiden välissä luonani vapaana ja tiedosti sen kyllä ihan selkeästi. Kaksi kertaa irtosi, mutta ei pahasti. Loppupistemääränä 179 pojoa ja sijoituttiin toiseksi kuudesta kilpailijasta. Nitan kaveri Evita sijoittui kolmanneksi ja sai muistaakseni 166,5 pistettä, ONNEA JANNILLE JA EVITALLE!
Tässä vielä liikkeiden pisteet:
Luoksepäästävyys: 9½ (oman vuoron odotteluvaiheessa oli kuulemma jotain hämminkiä, jota en edes itse huomannut)
Paikallamakuu: 9 (meni maahan liian hitaasti)
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 7½ (kehäsihteeriä moikkaamaan)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8½ (ei tullut sivulle ekasta käskystä)
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 7½ (eli hallintaan parannusta liikkeiden välissäkin)
Treenailua ja treenivideoita
Nyt alkaa Lindan luottamus koiraan jo pikku hiljaa parantua, Neiti ei nimittäin ole pitkään aikaan karkaillut. Olen käyttänyt runsaasti palkkaa, eli sen saralla olemme taas lähtöpisteessä. Pitää yrittää häivyttää palkka liikkeiden loppuun varovaisemmin kuin edellisellä kerralla. Nyt sitten keskitytään pikkuvikoihin ja alotettiin imuttaminen uudestaan, kun vinottain seuraaminen vain jatkui ja jatkui. Saapa nähdä kuinka nopeasti vinouden saa korjattua pelkällä imuttamisella.
Kaukot ja nouto alkaa olla valmiita. Luoksetulossa ja noudossa joudun vielä kuitenkin ohjaamaan Nitaa suoraksi, tai muuten tulee vinoon. Kun vaan jaksaisi panostaa senkin korjaamiseen, niin en usko että siinä hirveen kauan kestäisi.
Tässä videoita:
